Kaveripiirissäni olen tullut tunnetuksi kuulemma oudosta musiikinkuuntelustani. Ensinnäkin kuuntelen usein bändejä, joista useimmat ystäväni eivät koskaan ole kuulleetkaan, mutta joiden musiikista kuitenkin todella pitävät sitä kuultuaan. Tämän, muita lainatakseni "uniikin mutta hyvän" musiikkimakuni, tekee vähän oudommaksi se pieni yksityiskohta, etten oikeastaan kuuntele musiikkia.
Useimmiten mulla on musiikki soimassa Youtubesta tai Spotifystä koko ajan. Ainakin kun istun bussissa tai metrossa matkalla jonnekin, kun tarkoituksenani on keskittyä johonkin koneella istuessani, kun käyn suihkussa ja laitan aamupalaa. Vaihtelen musiikkia fiiliksen mukaan, ja olen oikeastaan aika tarkka siitä, mitä kuuntelen.
Tätä kavereideni on kuitenkin hyvin vaikea uskoa: noin vuosi sitten istuimme pikkuisessa Toyotassa kuin sillit purkissa parin päivän ajan Islannin Länsivuonoilla matkatessamme. Toisen päivän loppupuolella ihmettelin jossain vaiheessa, ajatuksistani havahduttuani, miksei autossa enää soikaan musiikki. Jopa närkästyneen oloinen vastaus kuului, että olimme jo kuunnelleet kaikki mukana olleet levyt läpi ihan liian moneen kertaan. "Ai", oli vastaukseni - mitäpä muutakaan toteamaan, kun en ollut edes havainnut, että läpi kuunneltuja levyjä oli ollut useampiakin. Pari viikkoa sitten sentään havaitsin ihan itse tietokoneella pari tuntia istuttuani, että olin koko sen ajan kuunnellut yhtä ja samaa biisiä toistolla toiston perään..
Olen siis saanut osakseni ihmettelyä, miten minulla voi olla "niin hyvä musiikkimaku", kun en edes kuuntele musiikkia. Ja toisinaan itseänikin ihmetyttää, miten valikoiva kuuloni bongaa aina ne biisit, joiden alkaessa on pakko rientää vaihtamaan biisiä, mutta niin kauan kuin jotain oman makuni vastaista ei kaiuttimista kuulu, en oikeastaan kuule mitään. On usein tapahtunut niinkin, etten ole huomannut levyn tai soittolistan loppuneen, ja joskus myöhemmin vasta huomaan, ettei taustalla soikaan enää musiikkia lainkaan...
//
Oikeasti tämän postauksen alkuperäisenä ideana oli ihan vain hehkuttaa biisiä, jonka musiikkivideosta tämän postauksen kuvat on kaapattu, mutta piti nyt vähän pohjustaa, koska kappale on soinut radiossa kesästä asti ja on siis useimmille jo ihan vanhaa kauraa: Meghan Trainorin
All About That Bass. En koskaan ole kuunnellut sen sanoja sen kummemmin, mutta tänään Youtube ehdotti tätä videota meikäläiselle ja pakkohan sitä oli vilkaista, millainen karamellivärien ilotulitus oli kyseessä. Samalla tajusin, että tällä biisillähän on aivan mahtava sanoma! Sen lisäksi, että biisin svengaava soundi (tai siis kappaleen mukaansatempaava rytmi näin suomalaisittain) jo itsessään on oiva piristäjä
ällömöllöpäivään, muistuttavat sanoituksetkin siitä, että olet hyvä juuri siinä kropassasi, missä asut. Ja nuo videon väritkin: rakkautta!
