Bakom

Sandra frågade om folks bakgrundsbilder på datorn - roligt, tänkte jag! Så här kommer min, en bild från en härlig, ensam kväll i Norge i somras. Älskar att inte ha synliga ikoner på mappar!

(klicka för större bild, i originalstorleken finns bakom högerknappen sen)

Kiire maailmalle

Maailmassa on niin paljon nähtävää, koettavaa, ihmeellisiä ihmisiä, opittavaa, tehtävää, kulttuureja, kieliä, perinteitä, ruokia, rituaaleja, musiikkia, kirjoja.

Juuri nyt aika paljon harmittaa, että istun yhdeksännen kerroksen yksiössäni Vilnan lähiössä ja teen (yritän tehdä) työjuttuja nenän niistämisen ja teen lipityksen ohessa. Voisin olla jossain ihan muualla ja tehdä jotain ihan muuta! Maailma on niin suuri ja mielenkiintoinen, ja elämä niin lyhyt..

Vaikka toisaalta erään asiakkaamme sanoin: mihis tässä kiire, valmiissa maailmassa. Sitä paitsi, olenhan mä nähnyt, kokenut, oppinut ja tavannutkin jo paljon ja monia. Mutta kun elämä voisi kuitenkin olla niin paljon enemmänkin!

Musiikinkuuntelemattomuudestani ja päivänparannusbiisi

Kaveripiirissäni olen tullut tunnetuksi kuulemma oudosta musiikinkuuntelustani. Ensinnäkin kuuntelen usein bändejä, joista useimmat ystäväni eivät koskaan ole kuulleetkaan, mutta joiden musiikista kuitenkin todella pitävät sitä kuultuaan. Tämän, muita lainatakseni "uniikin mutta hyvän" musiikkimakuni, tekee vähän oudommaksi se pieni yksityiskohta, etten oikeastaan kuuntele musiikkia.

Useimmiten mulla on musiikki soimassa Youtubesta tai Spotifystä koko ajan. Ainakin kun istun bussissa tai metrossa matkalla jonnekin, kun tarkoituksenani on keskittyä johonkin koneella istuessani, kun käyn suihkussa ja laitan aamupalaa. Vaihtelen musiikkia fiiliksen mukaan, ja olen oikeastaan aika tarkka siitä, mitä kuuntelen.

Tätä kavereideni on kuitenkin hyvin vaikea uskoa: noin vuosi sitten istuimme pikkuisessa Toyotassa kuin sillit purkissa parin päivän ajan Islannin Länsivuonoilla matkatessamme. Toisen päivän loppupuolella ihmettelin jossain vaiheessa, ajatuksistani havahduttuani, miksei autossa enää soikaan musiikki. Jopa närkästyneen oloinen vastaus kuului, että olimme jo kuunnelleet kaikki mukana olleet levyt läpi ihan liian moneen kertaan. "Ai", oli vastaukseni - mitäpä muutakaan toteamaan, kun en ollut edes havainnut, että läpi kuunneltuja levyjä oli ollut useampiakin. Pari viikkoa sitten sentään havaitsin ihan itse tietokoneella pari tuntia istuttuani, että olin koko sen ajan kuunnellut yhtä ja samaa biisiä toistolla toiston perään..

Olen siis saanut osakseni ihmettelyä, miten minulla voi olla "niin hyvä musiikkimaku", kun en edes kuuntele musiikkia. Ja toisinaan itseänikin ihmetyttää, miten valikoiva kuuloni bongaa aina ne biisit, joiden alkaessa on pakko rientää vaihtamaan biisiä, mutta niin kauan kuin jotain oman makuni vastaista ei kaiuttimista kuulu, en oikeastaan kuule mitään. On usein tapahtunut niinkin, etten ole huomannut levyn tai soittolistan loppuneen, ja joskus myöhemmin vasta huomaan, ettei taustalla soikaan enää musiikkia lainkaan...

//

Oikeasti tämän postauksen alkuperäisenä ideana oli ihan vain hehkuttaa biisiä, jonka musiikkivideosta tämän postauksen kuvat on kaapattu, mutta piti nyt vähän pohjustaa, koska kappale on soinut radiossa kesästä asti ja on siis useimmille jo ihan vanhaa kauraa: Meghan Trainorin All About That Bass. En koskaan ole kuunnellut sen sanoja sen kummemmin, mutta tänään Youtube ehdotti tätä videota meikäläiselle ja pakkohan sitä oli vilkaista, millainen karamellivärien ilotulitus oli kyseessä. Samalla tajusin, että tällä biisillähän on aivan mahtava sanoma! Sen lisäksi, että biisin svengaava soundi (tai siis kappaleen mukaansatempaava rytmi näin suomalaisittain) jo itsessään on oiva piristäjä ällömöllöpäivään, muistuttavat sanoituksetkin siitä, että olet hyvä juuri siinä kropassasi, missä asut. Ja nuo videon väritkin: rakkautta!

Me ♥ Tumblr

Rakastan Tumblria. En sitä tekijänoikeuslakien rikkomista, mutta konseptia itsessään. Pinterest on mulle liian vaivalloinen ja järjestelmällinen: en jaksa miettiä, mihin kansioon mikäkin kuva kuuluisi. Tykkään tavaroiden pinoamisesta, kansioiden ulkopuolella seilaavista papereista ja repussa ajelehtivista muistiinpanovihkon irronneista sivuista, joista saa aina arpoa että mihinköhän aineeseen mikäkin sivu liittyy. Siksi kai tykkään myös Tumblrista, sellaisesta somasta, itsensä näköisestä sekamelskasta, jollainen omasta sivusta väkisinkin syntyy.

Tänä syksynä rebloggailuissani toistuvia teemoja ovat näemmä petaamattomat sängyt (epäilen tosin, että se on ainoa jo tumblrini alusta asti toistunut teema, mitä ikinä se sitten minusta kertookaan..), villapaidat, monet sormukset, kukat, värikkäät drinkit ja hilemeikki.

Alun kissankorvat taas taitavat olla tuolla yleisimmin esiintyvä yksittäinen kuva: olen reblogannut ne huomaamattani ainakin kolmeen kertaan...

pictures from my Tumblr: MAAILMANVARIT.tumblr.com (archive: August / September 2014)

Itsekuri vs. vapaus

Haluaisin, että sormeni tipahtelisivat näppäimille nopeasti, kevyesti, kuitenkin päättäväisesti: tietäen, mihin ovat menossa. Määränpäänään jotain ihan muuta, kuin informatiiviset tuotekuvaukset, myyvät lauseet Googlen käyttöön.

Löisipä kello jo viisi, alkaisipa viikonloppu. Nykyisessä täysiaikaistyöläisen roolissani nautin kieltämättä siitä, että vapaa-ajalla ei tarvitse suoda ajatustakaan työjutuille. Ne jää sinne toimistolle, työkoneen ääreen. Mutta samalla tämä elämä tuntuu jotenkin kauhean tyhjältä. Vapaa-ajalla teen kyllä enemmän juttuja kuin aikoihin, mutta kun työt vievät ruokatauko mukaanluettuna yhdeksän tuntia päivästä, eivät nuo iltojen vapaat tunnit nyt niin paljoa vaakakupissa paina. Minulle ainakaan.

Haaveilen jo siitä, kun tammikuussa muutan takaisin Tukholmaan, kandia kirjoittamaan. Ehkä luen jonkun kurssin jotain kieltä, kaiketi teen vähän etätöitä. Nyt haaveilen istuvani mukavissa kahviloissa jättimäisissä villapaidoissani, viettäväni tunteja kirjastoissa tietokoneen kanssa kirjojen keskellä. Kirjoittavani, ja sitten sulkevani tietokoneeni loppupäiväksi, kun päivälle luodut tavoitteet on täytetty.

Ehkä tuo ei lainkaan toteudu. Ehkä istunkin vain kotona, kuristava tunne kurkussa, pyörittelen ahdistuneita ajatuksia päässäni ja lamaannun siitä tunteesta, että on pakko ja tehtävä ja että minä en pysty enkä jaksa enkä kykene enkä ymmärrä.

Mutta sitten minulla ainakin tulee olemaan enemmän vapautta. Vapaus kiirehtiä toimiston sijasta metsään heti herättyäni, naama meikkaamatta. Vapaus istua metrossa matkalla kotiin tai koululle tai kaverin luo vaikka keskellä päivää. Vapaus olla juuri niin epäsosiaalinen, kuin miltä sinä päivänä tuntuu. Vapaus syödä lounaaksi vaikka pussillisen irtokarkkeja.

Kyllähän minä kokemuksesta tiedän, että ahdistun liiasta vapaudestakin. Siitä, että saan ihan itse päättää, mitä teen ja miten päiväni vietän. Tiedän tarvitsevani jotain, joka rytmittää päiviäni, eloani. Koska eihän minulla itsekuria siihen ole.

Jos en yliopistossa muuta ole tähän mennessä oppinut, niin sen ainakin. Etten omaa itsekuria. Ja tänä vuonna niin Norjassa kuin täällä Liettuassakin olen oppinut toisenkin asian: tuo ominaisuus ei sovi yhteen sen kanssa, että rakastan vapauttani. Ahdistun siitä, etten itse saa päättää omista asioistani.

Johtopäätös: joko houkuttelen lukioaikojen jälkeen maailmalle kaikonneen itsekurini piilostaan, tai pikapuoliin otan yhdensuuntaisen lennon vaikka Samoaan. Mutta sitä ennen, aika kohta: viikonloppu!

Pieni totuus elämästä

Mitä yhteistä on ratsastamisella, syömäpuikoilla syömisellä, autotien ylittämisellä Mumbaissa, joogaamisella ja elämällä?

Kaikkiin vaaditaan kevyt ote, kuulostelua, myötäilyä ja hengittämistä. 

Syvään hengittämistä.

Täydellinen lauantaiaamu

Maailma on ihanan usvainen ja taivas haaleansininen, ilma kirpeä, ei ole kiire minnekään. Stellan blogista löytyy hienoja kuvia ja ihanin video, Niotillfemistä viisaita sanoja ja positiivista energiaa. Ehdin hyvin juoda kaksi jättimukillista teetä; sujauttaa mukaan viipaleen sitruunaa ja uutta totaalirakkauttani inkivääriä. Antaa rauhallisen lauantaiaamumusiikin peittää alleen kylppärissä hurisevan pesukoneen, jossa pyörii kaverin pyykit.

Lisää tällaista! Varsinkin, kun edellisenä yönä on pelannut Ticket to Ride -pelin eurooppaversiota kello kolmeen asti yöllä. Nyt venyttelyä auringonvalossa, Murakamin uusinta ja kaverin herättyä kaiketi kaupungille. Loistavaa lauantaita!

np. Colbie Caillat - Try