Welcome

Himla många stjärnor is a blog about a life, feelings, thoughts and inspiration - the name is in Swedish and means "heavenly many stars". I'm Maija, a 25-year-old daydreamer and nature-lover originally from the forests of Eastern Finland, nowadays mainly living in Stockholm, Sweden. All photos in this blog are taken by me and unedited (except resizing) if not otherwise stated. I hope you enjoy them and get inspired!

// ampsum@gmail.com && Hetki

Saturday 4 April 2015

Ihokarvoista

Ihokarvat! Aihe, josta vasta pari viikkoa sitten keskustelin kahden miespuolisen kaverini kanssa parisen tuntia, ja joka nyt on noussut esille Eeva Kolun valoimpulssihoidosta kertovan bloggauksen kommenttipostissa. Selvästi siis paljon keskustelua herättävä aihe, josta itsekin voisin kirjoittaa vaikka pienen romaanin.

Kuitenkin karvat ovat samalla myös mielipidekysymys. Itse olen aina puoltamassa naisten oikeutta omiin karvoihinsa muiden mielipiteistä ja yhteiskunnan painostuksesta välittämättä, mutta eihän se käytännössä ole niin helppoa. Myöskään itse en voi väittää pitäväni kaikkein karvaisimpia mieshenkilöitä kovinkaan kauniina katsella, mutta toisaalta en myöskään väitä, että heidän pitäisi karvoihinsa sekautua (hehe), jos he eivät sitä itse tahdo.

Ylipäätäänhän ihannetilanne olisi sellainen, jossa yhteiskunta ja media ei yrittäisi syöttää meille karvoista mitään mielipidettä: että ihokarvojen annettaisiin olla juuri niin luonnollinen asia kuin ne alun alkujaan ovatkin. Maailma olisi taas vähän parempi paikka, jos kenenkään ei tarvitsisi kokea paineita omasta karvoistaan: miehet siksi että parta ei kasva, naiset siksi että viiksiä kasvaa, että säärikarvat kasvaa, ja kaikki vielä niistä alapään karvoista: mikä ajelumalli pitäisi valita?

Mutta niin pitkään, kun yhtiöt tienaavat rahaa tällä ihmisten karvajoukkohysterialla, eivät mediat tule lopettamaan naisten karvattomuuden kannattamista. Karvanpoistogeelit, höylät ja varaterät, epilaattorit ja vahaliuskat eivät tule kaupoista loppumaan niin kauan, kun ihmiset vain viitsivät törsätä roposiaan näihin perimmältään täydellisen tarpeettomiin turhakkeisiin.

Toivoisinkin, että jokaiselle lapselle (miten haluaisinkaan kirjoittaa "nuorelle", mutta kun se aikuisuus nykyään niin usein halutaan aloittaa niin paljon aikaisemmin kuin ennen) kerrottaisiin ennen sitä ensimmäistä karvojen ajelua, että
a) karvat kasvavat voimakkaammin silloin kun niitä sheivaa kuin jos niitä ei sheivaisi,
b) häpykarvoitus on tarkoitettu suojaamaan bakteereilta.

a-kohdan tietäminen olisi pelastanut minut tältä typerältä pohdiskelulta ylipäätään: minulla ei ollut tummia tai pitkiä, siis ylipäätään näkyviä säärikarvoja, ennen kuin sitten joskus lukion jälkeen tyhmyyksissäni sitä karvojen ajelua kokeilin, "koska kaikki muutkin". Seurauksena se, että joko tunnen itseni epävarmaksi kaupungilla huomiota herättävän huvittavissa säärikarvoissani, tai sitten tuhlaan rahojani ja aikaani niihin karvanpoistosysteemeihin.

Toki voisin vain yrittää olla okei karvoineni myös kesällä (talvellahan ne saavat vapaasti rehottaa kun kukaan ei kuitenkaan ole näkemässä), mutta varsinkin Tukholman kaltaisessa tyylilyylikaupungissa itsetuntoni ei ole vielä riittävällä tasolla. Joten hatunnosto niille naisille, jotka eivät arkaile sheivaamattomia sääriään julkisuudessakaan!

b-kohta taas itselleni on aina ollut jotenkin itsestäänselvä: ei kai ihmisillä tai eläimilläkään ihan vain huvikseen sitä karvaa juuri joissain kohdissa kasva. Järkytyinkin siis perinpohjaisesti, kun kävi ilmi, että eräs 28-vuotias, maisteriksi itsensä lukenut naispuolinen ystäväni ei edes tiennyt häpykarvojen suojaavan bakteereilta! Hän nimittäin ihmetteli, miksi naiset Ruotsissa eivät ajele alapääkarvoitustaan: ja minä kun koko ajan olen miettinyt, että miksi kaikki sitä tekevät, hehe.

Kainalokarvojen ajelu tosin tuntuu mielestäni ihan perustellulta, jos ne aiheuttavat huomattavia hajuhaittoja ja siten esim. sosiaalisia pelkoja. Vaikka eiväthän ne karvat varsinaisesti haise, mutta niiden alla ja seassa muhivat bakteerit kyllä mahdollisesti. Toisaalta tälläkin on kääntöpuolensa: monien mielestä miesten ei kuuluisi ajella kainalokarvojaan, mutta entä jos sille olisi hajullisesti tarvetta? Ja tietysti kaikilla eivät kainalot välttämättä karvoituksesta huolimatta haise, ja silloin karvoituksen ajelu tietysti olisi täysin turhaa, olipa kyseessä mies tai nainen: onnea teille onnellisille!

Täällä Ruotsissahan nousi pari vuotta sitten kaamea kohu, kun telkkarissa näytettiin jonkun musiikkiesityksen (olisiko ollut Melodifestivalen, villi veikkaus) katsomosta naista, jolla oli luonnontilaiset kainalokarvat. Tämä kauhistutti monet, mutta vastareaktiona tälle puhtaalle kauhulle ilmestyi Facebookin profiilikuviin ja Twitterissä jaettuihin selfieihin kainalokarvoja kuin sieniä sateella (no melkein ainakin). Tietysti tämä kainalokarvojen kasvamisen vapautta puolustava vastareaktio oli mielestäni positiivinen ilmiö, mutta samalla tuntui melko typerältä, että kun kohu koko aiheen ympärillä taas laantui, katosivat monet niissä kuvissakin näkyneistä karvatupsuista.

Haluan nyt vielä lopuksi kuitenkin huomauttaa, että jos joku nainen ihan omasta vapaasta, ympäristön mielipiteistä riippumattomasta tahdostaan haluaa pitää itsensä karvattomana, niin siitä vain. Omiin karvoihinsa saa toki puuttua niin halutessaan, mutta toivoisin, että muiden karvat jätettäisiin rauhaan.

Mutta kuten sanottu, tästä aiheesta voisi kirjoittaa paljon: tämä pikaisessa inspiraatiopuuskassa väsätty postaus jääköön kuitenkin tälle pinnalliselle asteelle.
 

No comments:

Post a Comment